Makeat leivonnaiset

Välipalanokareet spelttihiutaleista

Välipalanokareet spelttihiutaleista ovat oivia herkkuja välipalaksi. Ohjeesta tulee n. 10-12 kpl nokareita. Nokareet-resepti on maidoton eikä sisällä lainkaan kohotusaineita. Välipalanokareet ovat miedosti makeita ja sopivat myös vegaanin ruokavalioon kun korvaat hunajan vaahterasiirapilla.

Tarvitset nämä Birkkalan tuotteet:

Isot spelttihiutaleet

Tarvitset nämä Birkkalan tuotteet:

Isot spelttihiutaleet

Ainekset

2 dl Birkkalan isoja spelttihiutaleita, täysjyvä
1 dl perunajauhoja
1 dl mantelilastuja (riko pienemmäksi)
1 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl öljyä
1/2 dl juoksevaa hunajaa tai vaahterasiirappia
1/2 dl kylmää vettä

Ohje

Hienonna mantelilastut pienemmäksi, esim. morttelilla. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy, hunaja sekä vesi kuiva-aineseokseen ja sekoita taikinaksi. Anna seoksen levätä noin 15 minuuttia. Tee lusikalla kekoja pellille ja painele ne lusikalla matalaksi niin että keksin halkaisija on n. 5 cm. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 9 minuuttia.

Takaisin