Makeat leivonnaiset

Speltti-MarjaMysli kakku

Ohjeesta tulee maidoton sekä vegaaninen kun käytät rasvana öljyä/margariinia ja nesteenä kaurajuomaa(3%).

Ainekset

4 dl Birkkalan Speltti-Marjamysliä
2 rkl Birkkalan Ydinspelttijauhoja (Huom. Tuote löytyy K-ryhmän sekä Halpa Hallin valikoimsta)
2 tl leivinjauhetta
ripaus merisuolaa
50 g voita sulatettuna
2-3 rkl hunajaa
2 kpl kananmunaa

Kuorrute sekä täyte:
2 dl vispikermaa
200 g maitorahkaa
3 rkl tomusokeria

Lisäksi tuoreita marjoja

Ohje

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi kattilassa. Kun voi sulanut, poista kattila liedeltä ja lisää voin joukkoon hunaja hyvin sekoittaen. Anna voi-hunaja-seoksen hieman jäähtyä. Lisää jäähtynyt voi-hunaja-seos kuiva-aineiden sekaan ja sekoita. Lisää lopuksi valmiiksi vispatut kananmunat ja sekoita. Laita 1/4 taikinasta uunipellille leivinpaperin päälle. Muotoile taikinasta ympyrä, jonka halkaisija 14 cm. Jos mahdollista, käytä muottina irtopohjavuoan (jonka halk. 14cm) kehikkoa ympyröiden tekoon. Huom! Samalle uunipellille mahtuu 2 ympyrää. Paista ympyrät (2 kpl/pelti) kiertoilmalla 175 asteessa toisiksi alimmalla tasolla noin 10 minuuttia. Anna ympyröiden jäähtyä ritilän päällä paiston jälkeen.

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita rahka ja tomusokeri keskenään. Yhdistä vaahto ja rahka-sokeri-seos ja sekoita. Voit halutessasi laittaa kuorrutteen pursottimeen ja koristella mieluisaksi. Viipaloi marjat, jätä muutama marja ehjäksi kakun päälle.

Laita yksi ympyrä tarjoiluastian päälle. Kuorruta se. Lisää kuorrutteen päälle viipaloituja marjoja. Täytä muut kerrokset samoin. Koristele kakku mieleiseksi.

Reseptissä käytetty tuote

Birkkalan Marjamysli Puolukka-Mustikka