Jälkiruoat

Metsänkeijun mustikkakakku

Metsänkeijun mustikkakakku on maukas perinteinen kahvikakku, jossa maistuu speltti ja mustikat! Aloita kesän mustikkasadon hyödyntäminen kevyesti kuin keiju, sillä tämän kakun valmistamista varten ei tarvitse poimia mustikoita litran verran kuten tavalliseen mustikkapiirakkaan. Vaikka kakussa on pieni määrä mustikoita, on siinä sitäkin enemmän makua! Kuivakakkujen eli kahvikakkujen tavoin metsänkeijun mustikkakakku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä valmistumisesta kun se on saanut ensin tekeytyä rauhassa.

Tarvitset nämä Birkkalan tuotteet:

Birkkalan Puolikarkeat SpelttijauhotBirkkalan Ydinspelttijauhot

Tarvitset nämä Birkkalan tuotteet:

Birkkalan Puolikarkeat SpelttijauhotBirkkalan Ydinspelttijauhot

Ainekset

100 g voita tai juoksevaa kasviöljyvalmistetta
2 munaa
2½ dl sokeria
1½ dl kermaviiliä
2 dl Birkkalan puolikarkeita spelttijauhoja
½ dl Birkkalan ydinspelttijauhoja (tai vehnäjauhoja)
2 tl vaniljasokeria
2½ tl leivinjauhetta
1-1½ dl mustikoita

Ohje

Laita voi sulamaan ja jäähdytä se. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti vuorotellen kermaviilin ja voisulan kanssa munavaahtoon. Lopuksi sekoita mustikat hellävaroen taikinan joukkoon. (jos käytät pakastemustikoita kierräytä ne jauhoissa kevyesti). Kaada taikina noin 1½ litran hyvin voideltuun ja korppujauhotettuun (korppujauhoina voit käyttää myös karkeita/mannaspelttijauhoja) kakkuvuokaan. Paista kakku 175 asteessa uunin alaosassa noin 45 minuuttia. Annan kakun olla noin 15 minuuttia vuoassaan ennenkuin kumoat sen ritilällle. Jäähdytä kakku peitettynä.

Takaisin