Kesäinen spelttimansikkapiirakka

Kesäinen spelttimansikkapiirakka

Piirakkataikina:
3 dl Birkkalan puolikarkeita spelttijauhoja
2 dl Birkkalan ydinspelttijauhoja
3 rkl sokeria
150 g voita
½ rkl vettä

Täyte:
Manteliseos:
125 g tomusokeria
100 g jauhettuja manteleita
2 munanvalkuaista
3 kananmunaa

Vaniljakiisseli:
2 dl maitoa
2 rkl Birkkalan puolikarkeita spelttijauhoja
2 munankeltuaista
2 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
800 g mansikoita
hyytelösokerikuorrutus pakkauksen ohjeen mukaan

Pohjan valmistaminen:
Nypi spelttijauhot, sokeri ja voi tasaiseksi seokseksi. Lopuksi lisää seokseen vesi. Anna taikinan levätä jääkaapissa tunnin ajan.

Tee tällä välin piirakan täyte:

Manteliseos: Sekoita tomusokeri ja jauhetut mantelit keskenään. Lisää valkuainen seokseen vähin erin. Tämän jälkeen lisää seokseen kananmunat. Laita jääkaappiin odottamaan.

Vaniljakiisseli: Sekoita munankeltuaista ja sokeria pari minuuttia kattilassa. Lisää spelttijauhot ja maito. Kiehauta n. 2-3 minuuttia. Jatka hämmentämistä kunnes kiisseli on jäähtynyt. Lisää vaniljasokeri.

Kun pohjataikina on levännyt tunnin, sen voi levittää voideltuun piirakkavuokaan. Paista 175 asteessa 10 minuuttia. Levitä tämän jälkeen manteliseos piirakan päälle, ja paista vielä 20 minuuttia. Kun piirakka on hieman jäähtynyt levitä päälle vaniljakiisseli ja asettele sen päälle mansikat. Valmista tämän jälkeen hyytelösokerista hyytelökerros mansikoiden päälle.

Siirry takaisin resepti listaukseen

Birkkalan tilan speltti

Simo Larmo
Korvisillantie 2
25410 Suomusjärvi
puh. 050 3397342
simo.larmo@birkkala.fi

Viljelijöille

Viljelijät huom: olemme valmiita ostamaan hyvälaatuista luomuspelttiä

birkkalan-isantavaki.jpeg

ruokaa-omasta-maasta.jpg

Hyvää Suomesta

luomutuote.jpg

Luomutuote

21-04-2015_16:36_532.jpg

Jauhettu kivimyllyllä