Riikan marjabravuuri

RIIKAN MARJABRAVUURI
Tämän maukkaan marjabravuurin ohjeen saimme Riikalta, kiitos siitä. Nyt on runsaasti omenia ja puolukoita, joten käytin niitä reseptissä.

Pohja:
2 kananmunaa
1½ dl sokeria
75 g voita (sulatettuna) tai muuta juoksevaa rasvaa
1½ dl vähäsokerista omenasosetta
2½ dl Birkkalan Puolikarkeita Spelttijauhoja, täysjyvä
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
omenaraastetta

Pinnalle:
2 dl Birkkalan Isoja Spelttihiutaleita, täysjyvä
75 g voita (sulatettuna), tai muuta juoksevaa rasvaa
1 dl sokeria
1 dl Birkkalan Puolikarkeita Spelttijauhoja, täysjyvä
marjoja, omenaraastetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää rasva, omenasose ja jauhoseos munasokerivaahtoon. Levitä taikina voidellun tai leivinpaperilla vuoratun piirakkavuoan pohjalle tai tee piirakka irtopohjavuokaan. Levitä piirakkapohjan päälle omenaraastetta ja marjoja, esimerkiksi puolukoita.

Sekoita hiutaleet, voisula, sokeri ja jauhot keskenään ja ripottele omenoiden ja marjojen päälle. Paista piirakkaa 175 asteessa n. 50 minuuttia, uunin alaosassa. Paiston loppuvaiheessa voit laittaa vuoan päälle leivinpaperin, jos pinta tummenee liikaa.

Siirry takaisin resepti listaukseen

Birkkalan tilan speltti

Simo Larmo
Korvisillantie 2
25410 Suomusjärvi
puh. 050 3397342
simo.larmo@birkkala.fi

Viljelijöille

Viljelijät huom: olemme valmiita ostamaan hyvälaatuista luomuspelttiä

ruokaa-omasta-maasta.jpg

Hyvää Suomesta

luomutuote.jpg

Luomutuote

21-04-2015_16:36_532.jpg

Jauhettu kivimyllyllä