SPELTTITÄYTEKAKKU KEVÄÄN JUHLIIN (10-15 hengelle)

Pohja:
5 munaa
2 ½ dl sokeria
1 1/4 dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1/2 dl kaakaojauhetta
1 dl Birkkalan puolikarkeita spelttijauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja

Kostutus:
1 dl sokerilientä
1½ rkl rommia

Täyte ja kuorrutus:
6 dl kermaa
1 dl suklaakastiketta (valmista tai itse tehtyä)

Koristeluun:
kaakkojauhetta, suklaata

Vatkaa munat ja sokeri hyvin kuohkeaksi. Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti munasokerivaahtoon. Kaada taikina heti voideltuun vuokaan (3 litran vuoka). Paista 175 asteessa noin 50 min.

Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeksi levyksi. Kostuta pohjat maun mukaan rommi- ja sokerivesiseoksella.

Vatkaa kerma vaahdoksi täytettä varten ja mausta suklaakastikkeella. (lisää tarvittaessa sokeria).

Levitä kermaa väleihin ja päälle. Voit peittää myös reunat kermavaahdolla.

Siivilöi lopuksi päälle kaakkojauhetta ja ripottele suklaasta vuoltuja lastuja.